Minttupilvet


Tälläisen minttuisen pilvimanin lakkailin siis loppuloman ajaksi Dubaissa. Haluaisitteko muuten että tekisin myös matkamme ensimmäisestä osuudesta Kirgisiassa jonkinlaisen postauksen? :) ..No lakkauksen pohjalla siis läpikuultavaa Color Club How Sweet It Is! lakkaa kerros. Glitteriset pilvet on tehty China Glaze Optical Illusion lakalla, joiden päälle muotoilin pilvet ihanalla essie mint candy applella*. Siinä on kyllä kaksi ehdottomasti suosikkeihini kuuluvaa lakkaa, joten mikäs sen parempaa kuin yhdistää ne! :D Minulla oli myös aika paljon näihin sävyihin sopivia vaatteita pakattuna, joten päädyin ottamaan nämä lakat mukaan. Vähän kyllä mietitytti, että mitäs jos lakat lempilakat hajoavat matkustaessa, mutta onneksi ei käynyt mitään :) Pilvimani on muuten siitäkin kiva tyyli (ainakin pakkaamista ajatellen), kun siihen tarvitsee tarvikkeiksi vain kolme eri lakkaa ja tulos on kuitenkin näyttävä ja erikoinen. 


Nämä kuvat on otettu todella kiireellä hotellimme parvekkeella, eikä sitten näköjään tullut mieleen edes lakkapulloa pitää kädessä tai mitään. Tällä kertaa ei ole käytetyistä lakoistakaan kuvaa, kun olin ihan varma että olin ottanut jo kuvan, mutta eipä sitä kyllä mistään löytynyt :( Halusin kuitenkin postata tämän tänään, sillä jos olisin lakoista halunnut kuvan, niin olisi mennyt töiden takia ainakin huomiselle. Noh, mitäs pidätte? Kunka moni on jo itsekin koittanut pilvimania? :) Tein muuten pilvimaneille oman tunnisteen, kun tykkäilen tästä lakkaustyylistä aikas paljon ja tiesin että tulen tekemään näitä useampia. Ensimmäisen kerran näin tälläisen manin siis Nailside blogissa, jossa on sen tekoon ohjeetkin. Ihan samalla lailla en näitä itse tee, mutta suunnilleen :)

Muoks: Pilvihattaraa -blogissa on alkanut lakkauskilpailun finaali! Minunkin kynteni pääsivät jatkoon, mahtavaa! :) Aiheena on muuten pilvihattaraa ja yllättäen sieltä löytyy mm. lisää pilvimaneja :D Tosi tasokkaita ja suloisia lakkauksia kilpailuun on tullut :) Käykää äänestämässä suosikkianne. Äänestäneiden kesken arvotaan myös pieni palkinto, joka sisältään lakan ja kivoja kynsitarroja.

* Essie mint candy apple saatu L'Orealilta

0 comments: