Kirgisian matka


Niin kuin Dubain postauksen alussa kerroin, lomamatkamme ensimmäisen viikon olimme Kirgisiassa. Monet varmaan ihmettelevät, että miten ihmeessä me sinne keksittiin mennä (ainakin kaikki tutut joille olen matkasta kertonut), Kirgisia kun ei meille eurooppalaisille niin kovin tuttu matkustuskohde ole. Poikaystävälläni/ avokilla ( mikä tuo nyt sit onkaan :D) on sukua Kirgisiassa ja minä pääsin mm. tapaamaan hänen yli 80 vuotiasta mummiaan :) Entinen Neuvostoliiton maa, Kirgisian tasavalta, sijaitsee siis Keski-Aasiassa ja sen rajanaapureita ovat mm. Kazakstan, Kiina ja Uzbekistan. Vietimme oikeastaan koko viikon perheen loma-asunnolla/ mökillä Issyk Kul -järvellä. 182km pitkä Issyk Kul on maailman kymmeneksi suurin järvi ja toiseksi suurin suolavesijärvi. Se sijaitsee Tian Shanin vuoristossa n. 1600 metrin korkeudella. Mökkimme sijaitsi vielä korkeammalla ja voitte uskoa että kauniit olivat näkymät :)


Kirgisiassa ei oikeastaan puhuta englantia, joten venäjää osaamattoman ei kannata yksin sinne lähteä. Turisteja tuolla Issyk Kul -järven pohjoisella puolella tosin riitti. Ihmiset tulevat lomailemaan kauniisiin maisemiin ja uimaan ihanan kirkkasvetiseen järveen viereisistä maista ja Venäjältä. Rannoilta löytyy siis paljon aktiviteetteja vesiskoottereista ja baareista pomppulinnoihin. Olihan yhdellä rannalla maailmanpyörä ja vuoristoratakin :D Yllä olevassa kuvassa avomies liitelee vetten yllä veneen perässä :) Kyllä tuonne eurooppalaisiakin (+ muita) turisteja tulee, mutta he ovat yleensä niitä, jotka lähtevät vuoristoon kiipeämään oppaan kanssa. Olisikin ollut mahtavaa itsekin käydä vuorilla, mutta se jäi nyt tällä kertaa tekemättä :(

pieni veneenmuotoinen hotelli rannalla



Tämä kuva on otettu autosta ikkunan läpi. Olimme vuoristossa matkalla Issyk Kul -järvelle ja yritin  kuvata kuinka matalalla pilvet näyttivät olevan! Ihan kuin olisi voinut vain vähän kurkottaa kättä ja koskea niihin :p Itseasiassahan me olimme matkanneet jo niin korkealla merenpinnasta, vaikka sitä hidasta kipuamista ylöspäin en niin huomannutkaan. Mutta eikö olekin mahtavan näköistä?


Tämä on mielestäni aika koskettava kuva. Kaunis kuva aasista ja kirgiisitytöstä ei ole minun ottamani, mutta sain myös anopin ottamat kuvat käyttööni. Karu totuushan on se, että iso osa kirgiiseistä on  köyhiä. Kirgisia on Keski-Aasian toiseksi köyhin maa ja kolmasosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Tämä aasi on varmaankin perheen ainut kuljetusväline. Kirgisialaisista  noin 70% on  kirgiiseja, 9% venäläisiä ja 14 % uzbekeja ja maan talous perustuu pääasiassa maanviljelyyn.


Tässä sitten tämä kolmikerroksinen loma-asunto, jossa yövyimme. Minusta koko paikka oli niin sympaattinen, ihanan värikäs ja pirteä! Harmi kun minulla ei ole sisustuksesta yhtään kuvaa,  mutta sisällä oli tosi nättiä ja kodikasta. Vesi jota käytimme peseytymiseen ja tiskaamiseen ym. tuli vuoriston puroista, jotka muodostuvat vuorilla lumen sulaessa. Se ohjattiin ensin pihalla sijaitsevaan altaaseen, josta se kulki filtterien läpi ja pumpattiin katolle säilöön. Tuo valkoinen säiliö näkyy vähän kuvassa oikealla.



Tässä alempana on meidän saksanpähkinöiden kuorimispiste :p Kirgisiassa kasvaa paljon näitä pähkinöitä ja avokin perheelläkin on maallaan saksanpähkinäpuita ja niistä saatuja pähkinöitä me sitten kuorimme ja erottelimme tuossa pirtsakalla pikku pöydällä :) Tuotiin Suomeenkin pari pussillista ja on muuten hyviä! Luinkin juuri (wikipediasta tietty:p), että itseasiassa Kirgisiassa sijaitsee maailman suurin luonnonvarainen saksanpähkinäpuumetsä :)



Hedelmiä perheen mailla kasvaa ihan älyttömästi. Sinä aikana kun olimme siellä syötävänä oli paljon eri persikkalajikkeita, omenoita ja boysenmarjojakin löytyi :) Arvatkaa vaan söinkö paljon kaikkia :D Ylemmässä kuvassa on persikoita valmiina lähtemään torille myyntiin. Alempi kuva on tieltä vähän matkan päässä talosta. Suunnilleen keskellä kuvaa näkyvä kolmionmallinen valkoinen katto kuuluu siis tuolle mökille :)


Ruuista minulla ei ole mitään järin hyviä kuvia, mutta tässä kuvassa näkyy joitakin perinneruokia, joita tuolla tuli syötyä useamminkin. Ruokakulttuurihan on sekoitus eri maista ja arvaatte varmaankin, että Venäjältä on saatu paljon vaikutteita. Alla on yhdellä rannalla sijainnut romanttinen ravintola, josta sai juurikin tälläistä ruokaa :)



Nuo pyöreät kuvassa näkyvät "teltat" ovat perinteisiä kirgiisien asumuksia, jurttia (eng. yurt). Monet asuvat niissä vieläkin ja niitä käytetään myös kauppoina ja vierashuoneina jne. Tien varsilla niitä näkyi paljon ja niistä myytiin milloin mitäkin elintarvikkeista vaatteisiin.


Palataan vielä takaisin niihin rannan turistikohteisiin. Nämä seuraavat kuvat on otettu hieman fiinimmästä lomakylästä, jossa olikin sitten kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ravintoloita, baareja, mini golf, rantakuntosali,  turistikohteista tuttua yhteistanssia, leikkipuistoja, erilaisia vesiaktiviteetteja, pomppulinnoja ja rannan pitkältä laiturilta pystyi jopa vuokraaman yksityisen saunamökin käyttöönsä. Turistit asuivat tuollaisissa omakotitaloissa, kauniissa,  hyvin hoidetussa ja amerikkalaiset lähiöt mieleentuovassa "rantalähiössä".


Kävimme me pikaisesti tutustumassa myös Kirgisian pääkaupunkiin Bishkekkiin. Kävimme lähinnä vain nopeasti shoppailemassa, syömässä ja vähän kiertelemässä ennen lentokentälle ja Dubaihin lähtöä. Se pitkä punainen mekko, joka minulla on parissa niistä Dubai-postauksen kuvista, on ostettu Bishkekistä :) Tässä alemmassa kuvassa on Kirgiisien kansalliseepoksen sankarin, Manaksen, monumentti ja vasemmalla liehuu Kirgisian lippu. ...Sainpa vihdoinkin tämän postauksen tehtyä loppuun asti :D Toivottavasti joku jaksoi lukea tänne asti ja sai tästä jotakin irti :) En saanut mitenkään mahdutettua kaikkea tähän, joten kysykää vain jos jäi jotain ihmeteltävää tai haluatte tietää lisää


0 comments: